perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kangaskatto...

...asennettu, ja työmiehemme, jotka eivät aikaisemmin moista ole nähneet ihmettelivät tekovaiheessa, mutta kun katto oli asennettu niin olivat "WOW... en osannut kuvitella"!
Katto saatiin myös tällä metodilla kerralla kuntoon aikaa säästäen. Spotit asennettu, vielä puuttuu pintaspotit ja saarekkeen roikkuvalo.






Ossi jatkaa parketinasennusta, vielä työhuone ja käytävä! Kalaruotoparketti on haastava ja asennuksessa aikaavievä.

Takka maalattiin paksusti Tikkurilan Tunto hienolla ja harjalla tehtiin struktuuri.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Tilanneraportti

Lattiavalun pitkä kuivuminen viivästyttää projektia. 18'sta päivä jo sen asentamisesta eivätkä mittarit vieläkään näytä vihreätä valoa vaikka lattialämmityskin on päällä. Sitten tulee primeri, joka kuivuu yön yli, sitten vesieristyksen 1. kerros, kuivuminen, 2 ja 3 kerros. Vasta kun 3's kerros on kuivunut voi laatoittaa. Huomenna tarkastaja antaa luvan tai ei anna vesieristysvaiheen aloittamiseen.

Seinät ovat nyt maalattu, lattia ja kattoprojekti on alkanut, ja todennäköisesti saadaan valmiiksi viikon loppuun mennessä. Keittiötäkin odotellaan viikon loppupuolella. Seuraavissa kuvissa työmaa alkaa jo näyttämään kodilta vaikka tekemistä riittää.

Parketin asentaminen alkanut

Seinissä jo pintaväriä



Paneeli on seuraavana vuorossa

MH't saavat katon tällä viikolla ja maton ensi viikolla, sitten vielä listoitus.







Valojen paikat merkattu




Uusi ryhmäkeskus


WC'n keltaiset kuviolasit saivat lähteä, tilalla satiinilasit.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Pientä päivitystä

Jurille ei kelpaa muu kuin täysin sileä seinä, mutta nyt tulee jo kiire, maalia pintaan.
Keittiön lattiaa jouduttiin tasoittamaan.
KPH'n seuraava vaihe (vesieristys) laatta ja paneelointi odottaa lattiavalun hidasta kuivumista.